Pukaro 

Historia | Pukaron kyläyhdistys | Koulu | Yhdistykset | Yritykset | Asukkaat | Luonto lähellä | Tontit | AJANKOHTAISTA | OTA YHTEYTTÄ! | på svenska

Historia

Pukarolla on asuttu jo kivikaudella ja nimi Pukaro mainitaan jo vanhimmissa kirjallisissa lähteissä. Taloja (tilakokonaisuuksia) on ollut 1500-luvulla 11 ja 1700-luvulla 15.

1800-luku on kartanoitten aikaa, jäljellä ovat vielä Pukaron ja Lumnäsin kartanot. Kylässä asui jo tähän aikaan paljon ammatissa toimivaa väkeä. Kylä on alun perin ollut melko ruotsinkielinen, mutta viimeisten 150 vuoden aikana tänne on muuttanut töihin paljon suomenkielisiä. Lisäksi tänne asutettiin karjalaisia viime sodan jälkeen. Nyt ruotsinkielisiä on kylässä n. 7%.

Maa- ja metsätalous on edelleen tärkeä toimeentulon lähde, mutta tekninen työ ja palvelut työllistävät suurimman osan kyläläisistä.

Kylästä käydään myös paljon muualla työssä ja onpa tänne asettunut muutama etätyöntekijäkin. BW

9.2.2009